Siinä missä humalaista myyntimiesporukkaa pikkujoulujen jatkoilla voi uhkailla pikaisella työsuhteen päättämisellä viestin perillemenoa vauhdittaakseen, kaksivuotiaalle uhmakautiselle kurahaalarit eivät mene jalkaan yhtään sen nopeammin, vaikka uhkaisit millä. Lahjomista ei kannata tietyssä mielentilassa edes yrittääkään. On vain opittava varaamaan riittävästi aikaa.
Lapsiperhearjessa vartti ei ole mitään, tunnista muodostuu lyhyin ajan yksikkö. Pikkuveijarit eivät ymmärrä kiireestä muuta kuin sen, että jos iskällä on kiire, se antaa paremman tekosyyn kirmata ihan päinvastaiseen suuntaan ja mahdollisimman lujaa. Piiloutuminenkin on kaikkein hauskinta silloin, kun epätoivoinen isä hokee kiirettä toistolla. Kuten eläkeläisillä, koti-isän päivät ovat pitkiä, mutta tilanteet ja viikot nopeita.
Jos jotakin erinomaista kokoushuoneita, takseja ja lentokoneita sisältäneeseen työelämään verrattuna löytää lapsiperhearjesta niin sen, että raitista ilmaa piisaa. Enemmän kuin aikaisemmalla aikuisiällä yhteensä. Sisällä kärsii kaikkien osapuolien mielenterveys, ulkona huutokin menettää osan terästään. Sinne siis, säästä riippumatta ja likaa pelkäämättä.
Mikäli Suomen vallitseva ilmastotyyppi ei olisi ollut viimeisen kymmenen kuukauden aikana pääsääntöisesti marraskuu, sanalla ’kurahousut’ ei olisi kansanmurhan kaltaista negatiivista kaikua. Onneksi vapun jälkeen yhdistelmä fleeceasu ja kurahousut kuuluvat, toivottavasti, vähemmän jokapäiväiseen asustejumppaan.
Kesä kun on koti-isäelämän parasta aikaa.
Kim Väisänen
kirjoittaja on start-up sijoittaja ja koti-isä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti